Artikkelit
 

 

Reijo Oksanen:
Gurdjieff-tarinani 1962-2006

Minkä mavun astija saa niin sen se pittää

Olen syntynyt 7.8.1942 Helsingissä Naistenklinikalla. Vanhempani asuivat syntymäni aikaan Pengerkadulla, Sörnäisissä, mutta muuttivat melko pian sen jälkeen Munkkiniemeen, jossa asuimme osoitteessa Laajalahdentie 14 noin 10 vuotta. Ennen omia muistikuviani äitini kertoi, että vietin suurimman osan ensimmäisestä ikävuodestani pommisuojassa, joka sijaitsi Munkkiniemessä asuntoamme vastapäätä. Ainoa pommi, josta, kun aloin pommien päälle jotain ymmärtää, kuulin, kaivoi aikamoisen kuopan asuintalomme ja pommisuojan väliselle noin 30 metriä leveälle alueelle.

Varhaislapsuuteni yksityiskohdista mainittakoon, että johonkin noin kymmenenteen ikävuoteen saakka pidin kovasti kiinni ajatuksesta, että minusta tulee pappi. En ole enää selvilla siitä mihin tämä 'päähänpinttymä' perustui, mutta se kuitenkin pulpahtelee aina silloin tällöin pinnalle. Miksi ajatus välillä katkesi on kai selitettävissä huonolla uskonnonopetuksella ja Luterilaisen kirkon sisällön heikkoudella.

Munkkiniemen kansakoulun neljännen luokan jälkeen siirryin Helsingin Toiseen Lyseoon, Tossuun, Torkkelinkadulle vastapäätä sitä asuntoa, jossa asuimme syntymäni aikoihin. Minusta oli jo tähän aikaan tullut jonkunlainen lukutoukka. Ensimmäinen lukemani kirja oli joululahjaksi saamani 'Thermopylain Sankari', joka kertoo tarinan vuodelta 480 eKr. ja jossa Spartan kuningas Leonidas kaatui 300 soturinsa ja 700 vapaa-ehtoisen kanssa viimeiseen mieheen Thermopylain solassa puolustaessaan Kreikkaa Persialaisilta.

Toimin päivittäin koulutyön ohella isäni verhoiluverstaassa, lähinnä huonekalujen purkutöissä. Elämän tärkeisiin kysymyksiin etsin vastauksia kirjallisuuden parista. Yksi eteeni tullut merkittävä kirja oli Alexis Carrelin 'Tuntematon Ihminen' (suomennettu 1937), jossa tohtori Carrel ihmettelee miksi ei löydy tutkimuksia ihmisen mahdollisesta kehittymisestä ja miksi lääketiede on erikoistunut sen sijaan tutkimaan vain sairauksia ja sairaita jne.

Carrel kirjoitti: "Edistyäkseen on ihmisen luotava itsensä uudelleen. Tätä hän ei voi tehdä ilman kärsimyksiä, sillä hän on samanaikaisesti kuvanveistäjä ja marmori. Saadakseen näkyville todellisen muotonsa hänen on särjettävä omaa massaansa kovien vasaraniskujen avulla." Carrel on myöhemmin enemmän tai vähemmän tuomittu tutkijana, joka erehtyi tutkimaan ihmisen kehityksen käsitettä ja usein rinnastetaan jopa kansallissosialismiinkin.

Luin myös runsaasti kaunokirjallisuutta ja filosofisia kirjoja, suomalaista ja käännöskirjallisuutta. Kiinnostukseni Englannin kieleen syntyi joskus 1959 kun sain käsiini T. S. Eliotin 'Four Quartets', joka tuntui avaavan uusia näköaloja. Hankin kaikki Eliotin kirjat ja tutkin niitä.

Keskikoulun jälkeen aloitin opiskelut Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa, joka silloin sijaitsi Fabianinkadulla. Näihin aikoihin luin Krishnamurtia ja Rudolf Steinerin kirjoja. Tapasin kauppaopistossa tulevan vaimoni. Koska seurustelumme alkoi häiritä molempien koulunkäyntiä muutin toiseksi vuodeksi tätini luokse Littoisiin ja valmistuin merkonomiksi Turun Kauppaopistosta.

Suomen armeijan palveluksessa Oulun aliupseerikoulussa oli huonekaverinani muiden muassa Simo Näyhä, joka tutki Franz Kafkan teoksia ja myöhemmin on jotain kääntänyt suomeksikin. Simon suosittelemana lainasin Colin Wilsonin 'Sivullisen Ongelman', jossa hän viittoilee runsaasti Gurdjieffiin ja Ouspenskiin. Palattuani armeijan jälkeen Helsinkiin olin tapani mukaan tutkimassa Akateemisen kirjakaupan henkistä antia kun eteeni sattui Gurdjieffin 'Meetings with Remarkable Men'.

Eräänä päivänä kotilomalla ollessani näin voimakkaan unen, jossa Gurdjieff ja Ouspensky keskustelivat keskenään. Gurdjieff lähestyi minua kädessään palanen nahkaa ja sanoi: 'I have leather you can use to make yourself the other shoe'. Saattaa hyvinkin olla, että tämä tuli jostain kirjasta, mutta oli ihan kiva saada kuulla tämä suorassa unikontaktissa!

Aloitin hieman tämän jälkeen ilman mitään henkilökohtaista opastusta itsen muistamisen ja itsetarkkailun harjoittelun, mutta tulokset eivät olleet kovinkaan rajuja. Mainitsen kuitenkin yhden kokemuksen, joka oli voimakas ja näytti ja tuntui oikealta.

Olin viettämässä viikonloppua Lohjalla ja kävelin kotimatkallani kohti linja-autoasemaa 'Meetings', jota olin lukenut ahkerasti, kainalossani. Ilma oli aurinkoinen ja tietä reunustavat suuret puut elivät omaa elämäänsä kätkien pilvettömän taivaan lehtiensä taakse, jonka voin kuitenkin nähdä hennon tuulen niitä liikuttaessa. Oloni tuntui hyvältä ja astelin kohti Helsinkiin menevää bussia ilman mitään erityisiä ponnistuksia itseni muistamiseksi.

Tämä kaikki kuitenkin muuttui täysin erilaiseksi kun tulin aukiolle, jossa ihmiset kävelivät ja bussit seisoivat. Kävellessäni kohti bussiani koin ihmisten menevän kukin omaan suuntaansa, mutta jostain syystä heitä piti pystyssä ja vei eri suuntiin, ei heidän oma voimansa, vaan joku paljon voimakkaampi minulle käsittämätön ja tuntematon voima. Tämä ihmisten tällä tavoin liikkuminen oli aivan uutta minulle ja kehon liikkuminen oli ikään kuin jotain, jota ihmiset itse eivät saaneet aikaan, vaan näytti siltä kuin 'oma liike' olisi ollut vain jonkinlaista sopeutumista tähän 'vetovoimaan'. Ihmiset itse näyttivät 'elottomilta'.

Tilanne oli minulle tukalan tuntuinen, koska en ollut kosketuksessa tavanomaiseen olotilaani. Kaiken lisäksi eräs 'voiman perässä kulkija' ei osannut asettaa askeleitaan aivan kohdalleen vaan olisi törmännyt minuun jos en olisi väistänyt.

Tulin laiturille ja kysyin rahastajalta oliko tämä Helsinkiin menevä bussi. Hänen vastauksensa oli myös 'erilainen'. Ensinnäkin hän kyllä vastasi minulle, mutta meidän välillämme ei ollut mitään kontaktia, jonka puuttumisen olin myös kokenut muiden aukiolla liikehtivien kanssa. Lisäksi hänen äänensä kuulosti hyvin mekaaniselta, jota voin kuvata vain 'sirkan sirkutukseksi'.

Etsin nopeasti paikan ja katsoin ulos. Marionettien tanssi aukiolla jatkui. En voinut jatkaa sen katselua ja jonkin ajan kuluttua sen jälkeen kun suljin silmäni tilanne alkoi näyttää tavanomaiselta.

Olen yrittänyt tulkita tätä kokemusta ja löytää siihen selityksiä. Gurdjieff kirjallisuudesta löytyy C. Daly King'in kirjasta 'The States of Human Consciousness' pari kuvausta, jotka epäilemättä puhuvat samasta asiasta. Ne ovat kirjailijan omia kokemuksia. Hän toteaa, että tämäntyyppiset kokemukset usein tapahtuvat uusissa, epätavallisissa olosuhteissa ja usein juuri matkalle lähdössä. King liittää nämä kokemuksen itsen muistamisen yrityksiinsä. Ouspensky mainitsee 'Fragmenteissä' nähneensä kadulla kukevia nukkuvia ihmisiä; ehkä hän puhuu samanlaisesta kokemuksesta.

Vuonna 1964 olin silloisen Pohjoismaiden Yhdyspankin palveluksessa Munkkivuoren konttorin prokuristina, avioiduin ja jatkoin Gurdjieff kirjallisuuden tutkimista. Vaimoni oli myös ajatuksista kiinnostunut. Kirjoitin Routledge & Kegan Paul'ille, joka oli kustantanut C.S. Nott'in 'Teachings of Gurdjieff' ja sain sitä kautta kontaktin Stanley Nott'iin. Kirjeenvaihtomme jatkui vuoteen 1966 ja kun Stanley Nott ilmoitti, että hän voi välittää kontaktin Gurdjieff Työhön matkustin 1966 kesälomallani Lontooseen häntä tapaamaan.

Lontoon matkan päämääränä oli tavata 'Gurdjieff ihmisiä' ja löytää työpaikka. Olin vuodesta 1964 serkkuni ja hänen miehensä omistamassa naisten muotivaatteita valmistavassa tehtaassa jonkunlaisena jokapaikan höylänä. Siihen aikaan työpaikan saaminen ei ollut riittävä vaan Englantiin muuttamiseksi tarvittiin ensin työpaikka, jonka jälkeen voi hakea työlupaa.

Asetuin Russell Hotelliin lähelle T.S. Eliotin Lontoon aluetta ja iltapäivällä matkasin bussilla Notting Hillin alueelle, jossa minulla oli tapaaminen Adam Nottin kanssa. Hänen isänsä Stanley Nott oli tavattavissa seuraavana päivänä. Adam oli toimessa Readers Digestillä Lontoon keskustassa ja luomassa itselleen journalistin uraa. Hän oli juuri tutkimassa kirjaa nimeltä 'Zen Macrobiotics', joka tähän aikaan oli pop. Hänen olemuksensa ja rauhallisuutensa teki minuun lähtemättömän vaikutuksen.

Tämä tapaaminen oli merkittävä, koska Adam osoittautui yhdeksi niistä huomattavista ihmisistä, joita olen Gurdjieff työssä tavannut. Hänen vaimonsa Rosemary valmisti ja tarjoili illallisen. Tunsin olevani oikeassa paikassa. Adam kysyi miten olin tullut kontaktiin Gurdjieff opetuksen kanssa. Vastasin, että kontakti oli tullut kirjallisuuden kautta. Hän ihmetteli tätä hieman ja sanoi, että hyvin harvat Lontoossa opiskelevat ovat aloittaneet kirjoista, suurin osa on tullut mukaan henkilökohtaisten kontaktien kautta.

Adam kysyi myös mistä kirjoista eniten pidin ja mainittuani Gurdjieffin kirjat ja 'Fragmentit' hän totesi, että hänen oma suosikkinsa juuri nyt oli Thomas de Hartmannin kirja, koska se ei vetoa niinkään paljon älyyn kuin tunteisiin. Lisäksi keskustelimme työnsaantimahdollisuuksista ja miten hän voisi olla avuksi. Hän järjesti tapaamisen Malcolm Gibsonin kanssa, koska Malcolmilla varmaan olisi jotain ajatuksia.

Adam kutsui minut mukaan katsomaan Royal Albert Hallissa pidettyä kansantanssiesitystä. Hän kertoi, että oli harjoittanut kreikkalaisia kansantansseja noin kymmenen vuotta. Kun hän lopulta oli saanut erään tanssin opittua prikulleen oikein kaikkine liikkeineen, hän totesi, että sen tuloksena hän myös koki tuntevansa ja ajattelevansa uudella tavalla, todennäköisesti niinkuin kreikkalainen. Hän lisäsi, että Gurdjieffin Movementtien oikein tekemisessä on jotain samankaltaista.

Tapasin Adamin myöhemmin Lontooseen muutettuani, joskus hänen vanhempiensa luona, joskus Brayssä ja joskus kävimme yhdessä Stanley Nottin luona hänen mökillään. Vähän ennen Stanley Nottin kuolemaa Adam hoiti isäänsä kotonaan kuin pikku lasta.

Adam ja Rosemary aloittivat myöhemmin Alexander Tekniikan opinnot ja toimivat useita vuosia sen opettajina. Huolimatta korkeasta iästään Adam ohjaa vielä tänäänkin (2006) Gurdjieff ryhmiä ja movementteja ja mm. matkustaa säännöllisesti Irlantiin niitä vetämään. Adam oli Gurdjieffin luona tämän viimeisinä elinvuosina Pariisissa ja on yksi harvoista elossa olevista, jotka ovat tavanneet Gurdjieffin.

Pidän Adamiin kontaktia yllä, vaikka emme ole moneen vuoteen tavanneet. Hän oli läsnä vuoden 2003 All & Everything Konferenssissa, jonka yhtenä teemana on 'vielä elossa olevat Gurdjieffin tavanneet henkilöt'. Kysyin Adamiltä olisiko hänen mielestään hyvä ajatus tulla tähän Konferenssiin. Hänen vastauksensa oli (ehkä hieman sarkastinenkin): 'Sinulla ei ole mitään syytä tulla sinne mukaan. Konferenssin järjestäjät ja osanottajat ovat ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet vain keskustelemaan Gurdjieff työstä, ei sen tekemisestä. Olen mukana koska eräs ystäväni pyysi minua tulemaan ja tekemässä hänelle palveluksen.'

Seuraavana päivänä työnhakumatkallani oli tapaaminen Stanley Nottin ja Mrs. Rose Mary Nottin luona. He asuivat Holland Parkin alueella ja olin saanut osoitteen kirjeitse: Upper Addison Gardens, 37. Mr. Nott kirjoitti luvun seitsemän englantilaisittain ja luettuani sen numeroksi 31 minulla oli suuria vaikeuksia löytää heidät siitä osoitteesta. Pitkään etsittyäni löysin kuitenkin perille. Stanley Nott oli siihen aikaan jo lähes 80-vuotias. Ilmapiiri oli vaikuttava ja rauhallinen. Keskustelimme pitkään ja Nottit olivat selvästi ilahtuneita heille tulostani. Paikallisen tavan mukaan nautimme tietenkin teetä.

Mrs. Nott oli arviolta noin 15 vuotta miestään nuorempi ja siis noin 65-vuoden ikäinen. Hän oli ensimmäinen Gurdjieff Työhön mukaan tullut amerikkalainen ja liittyi siihen vuonna 1922, ennen Stanley Nottia, joka ensi kerran kuuli ajatuksista 1923 'Sunwise Turn' kirjakaupassa New Yorkissa. Mrs. Nott oli tullut mukaan ystävättärensä Jessmin Howarthin kautta; molemmat olivat Dalcrose tanssijoita, kuten Madame de Salzmannkin. Mrs. Nott oli musiikinopettaja ja vastuussa nk. 'pakollisten' Movementtien opettamisesta. Kuten monet muut Työssä mukana olevista naisista, hän oli viehättävän naisellinen sanan positiivisessa merkityksessä, mistä se sitten johtuukin.

Mr. Nott antoin minulle 'evääksi' ja kotiin vietäväksi Thomas de Hartmannin soittamia LP levyjä ja Gurdjieffin harmonium-levytyksen, jossa hän myös kertoo erään 'standardivitsinsä', 'The Man Scotch'. Tämä ja monet muut taltioidut harmoniumsoitot julkaistiin vuonna 2005. Musikaalisesti ne eivät ole Gurdjieff/de Hartmannn musiikin tasolla, kaukana siitä.

Sovimme, että lähdemme myöhemmin viikolla Stanley Nottin kanssa hänen mökilleen Cheshamiin. Sitä ennen Mr. Nott oli järjestänyt minulle tapaamisen Addison Crescentissä, jossa on Gurjieff Societyn konttori, kirjasto, kokoontumistilat ja Movements studio. Tapasin Mrs. Phelp'in vielä saman päivän aikana. Asiat näyttivät olevan Gurdjieff Työhän osallistumisen kannalta kohdallaan, mutta työpaikan löytäminen ei vielä ollut alkanut.

Olin sopinut iltapäivällä tapaamisen Adamin luona, joka halusi esitellä minulle pari Työssä mukana olevaa henkilöä. Tapasin ensin David Blackin, jolla oli itämaisten antiikkimattojen kauppa aivan Adamin naapurissa. David istui mustine viiksineen matoillaan kuin Gurdjieff konsanaan. Mattokauppa kyllä kävi, mutta suurimman osan matoista veivät yön aikana kaupassa usein vierailevat varkaat. Kävin Davidin kaupassa työnhakumatkallani muutamia kertoja. Hän oli omaa ikäluokkaani ja olin kiinnostunut saamaan häneltä tietoja hänen omista kokemuksistaan, joita kuultuani sain vahvistusta päätökselleni tulla Työhön mukaan. (David on myöhemmin menestynyt kauppansa kanssa hyvin ja marraskuussa 2003 tavatessamme toisemme yli 30 vuoden tauon jälkeen hän kertoi, että hän toimii myös ryhmien ohjaajana Lontoossa. David sairastui uudestaan tämän jälkeen ja viimeisimpien tietojen mukaan hän on luopunut vuonna 2005 kaupastaan, joka jatkaa hänen entisen liikekumppaninsa johdolla.)

Samana päivänä tapasin vielä Malcolm Gibsonin, joka oli valmistautunut tapaamiseemme ja hankkinut kasaan joukon kontakteja Työssä mukanaolevista henkilöistä, jotka mahdollisesti voisivat auttaa työpaikan löytämisessä. Hän oli jo sopinut tapaamiset John Brooken ja Paddy Maffetin kanssa. Malcolm oli silloin noin 50-vuotias, australialainen, joka oli sota-aikana toiminut lentäjänä Japanilaisia vastaan taisteltaessa. Hän tuli Lontooseen muutettuaan kontaktiin John G. Bennettin kanssa, mutta oli siirtynyt Gurdjieff Societyn pariin ja ei tällä haavaa kovin korkealle Bennettiä arvostanut. Malcolm oli myyntijohtaja Expanded Metal Companyssä. Hänellä oli myös mahdollisuus ottaa minut palvelukseensa ja harkitsimme tätä vaihtoehtoa, joka kuitenkin seuraavan vuoden aikana vesittyi kun hän sai sydänkohtauksen ja joutui siirtymään muihin tehtäviin.

Seuraavana päivänä tapaamiseni John Brooken kanssa ei kuitenkaan johtanut tuloksiin. Mr. Brooke oli Brooke Bond Tea Companyn johtaja. Unilever hankki firman vuonna 1984. 1960 luvun Brook Bond Tea Companylla oli kyllä työpaikkoja, mutta suuri osa niistä sijaitsi teeplantaaseilla Afrikassa ja Aasiassa. Paddy Maffetin verhoiluverstas oli Camden Townissa, mutta hänkään ei nähnyt mahdollisuuksia käyttää huonekalunpurkamistaitojani toiminnassaan.

Näiden tapaamisten jälkeen kävin Suomi-talossa, joka silloin sijaitsi Haymarketilla. Siinä sijaitsi myös Finlandia Travel Agency, jonka johtaja Colin Trigger vielä tänäänkin hoitaa silloin Agencyn omistamaa pientä Scantours-nimistä, nyt suurta, matkatoimistoa. Tapasin Marjo Cunninghamin, joka ehdotti, että saattaisi olla mahdollista palkata minut kirjanpitäjäksi, mutta he ilmoittaisivat siitä myöhemmin kotiin palattuani. Tämä osoittautui parhaaksi kontaktiksi, sain melko pian heiltä kirjeen, jossa he vahvistivat työpaikan ja kun muutimme Lontooseen aloitin Finlandia Travel Agencyn kirjanpitäjänä. Merkonomin koulutus ei siis mennyt kokonaan hukkaan!

Iästään ja huonosta kuulostaan huolimatta Stanley Nott ajoi Morris Minoriaan varovaisesti ja ilman onnettomuuksia. Keskustelumme sujuivat siten, että kirjoitin hänelle kysymykseni ja kommenttini paperille ja hän vastasi ääneen. Olisi ollut hyvä jos olisin keksinyt panna kysymykseni talteen, mutta ne olivat kyllä useinkin vain pelkkää uteliaisuutta, myös myöhempinä vuosina. Näitä kysymyksiä tärkeämpi oli itse kontakti ja yhdessäolo ja myös ihan vain puhdas puutarhatyökin!

Stanley Nottin mökki oli mäkisellä Cheshamin alueella ja osa kolmesta yhteen rakennetusta talosta, joista hän omisti kaksi. Toisen Stanleyn mökin olivat vuokranneet Anthony (Tony) ja Zelda Attenborough (en ole varma olivatko he silloin naimisissa, myöhemmin kyllä ja vielä myöhemmin myös erosivat). Molemmat olivat taiteilijoita; Tony oli erikoistunut lasimaalauksiin ja Zelda keraamisiin töihin. Molemmat olivat kiinnostuneet yrteistä ja heidän talonsa puutarhan yrttitarha olikin melko vaikuttava, mutta Stanleyn oman puutarhan rinnalla kuitenkin melko vaatimaton. Tonyn etsintä oli aikoinaan vienyt hänet aina Afganistaniin saakka ja ollessaan Hunza-kansan parissa hän tapasi erään maanmiehensä ja kuuli ensi kerran Gurdjieffista. Tony ja Zelda ovat myös ikäisiäni ja vieläkin Työssä mukana, vaikkakaan eivät yhdessä. Zelda on mennyt avioon myös taidetta harjoittavan Chris Glanvillen kanssa.

Chris Glanville oli mukana myöhemmin 'Comon Aim' projektissa, jonka aloitteentekijänä oli Madame Henriette Lannes, Gurdjieff Societyn pitkäaikainen johtajatar. Comon Aimin tarkoituksena oli antaa Työssä mukana oleville mahdollisuus kokeilla omia siipiään business maailmassa. Sen pääasiallisena toimintana oli myydä ja asentaa keittiöitä. Mainitsen sen tässä yhteydessä, koska Malcolm otti sen esille yhtenä vaihtoehtona. En kuitenkaan voinut tulla toimintaan mukaan koska kokemukseni Gurdjieff työstä oli siinä vaiheessa niin vähäinen. Chris Glanville ilmoitti vuonna 2002, että Comon Aim ei enää ole Gurdjieff Societyn hallussa eikä ohjelmassa.

Kyselin Mr. Nottilta Movementeista, joista olin nähnyt vain joitakin kuvia ja kuvauksia. Hän sanoi, että niiden näyttämisessä ilman Työssä mukana olemista ei ole juuri ideaa, mutta aikani jankutettua hän totesi, että lähikaupungissa Berkhamstedissä asuu eräs hänen ystävänsä, nimeltään Marjorie Bradley ja voimme käydä hänen luonaan vierailulla. Toiveeni toteutui ja Marjorie näytti pari 'pakollisista' Movementeista, joten sain niistä jonkinlaisen kuvan. Marjorie avioitui myöhemmin Malcolm Gibsonin kanssa ja ohjaa nykyisin ryhmiä Lontoossa (2006). Olen häneen tällä haavaa yhteydessä Gurdjieff Internet Guiden puitteissa; Marjorie on kiinnostunut siitä mitä Guidessa tapahtuu ja toimii hyvänä kriitikkona.

Tapasin kyllä muitakin ihmisiä, jotka eivät myöhemmin näytelleet kuin pienempää osaa kontakteissani. Sain kuitenkin heiltäkin paljon vaikutteita, jotka kaikki olivat positiivisia ja omalta osaltaan auttoivat minua tietämään mitä halusin. Koska päämääränä oli selvästi 'työpaikan saanti, jotta voin muuttaa Lontooseen ja ottaa osaa Työhön', se oli myös suhteellisen kivuttomasti saavutettavissa.

Ennen Lontooseen muuttoani vuonna 1967 olin kesällä yhteydessä muutamiin Gurdjieff kirjoja lukeviin suomalaisiin Helsingissä. Tapaamisemme rajoittuivat keskusteluihin, jotka kyllä olivat lennokkaita ja 'mielenkiintoisia', ja musiikin kuunteluun (Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band oli juuri ilmestynyt). Eräs näistä henkilöistä, lempinimeltään 'Pikku Henri', oli ollut Japanissa Zen-luostarissa ja sen kautta kontaktissa Yrjö Kalliseen, jonka kirja 'Tässä ja Nyt' ilmestyi 1966 (hänen ensimmäinen kirjansa Zenistä ilmestyi jo vuonna 1944). 1971 ilmestynyt Kallisen kirja 'Elämmekö Unessa' on ainakin nimestä päätellen Gurdjieff vaikutteinen (en ole lukenut tätä kirjaa).

Pikku Henri järjesti tapaamisen Yrjö Kallisen kanssa, joka oli kiinnostunut saamaan selville tulevasta muutostani ja sen motiiveista. Tapaamisemme aikana sovimme, että informoin kokemuksistani Pikku Henrin kautta. Palattuani Lontoosta 1971 en kuitenkaan löytänyt Pikku Henriä. Yrjö Kallinen kuoli vuonna 1976 saavutettuaan 90 vuoden iän.

1967 syyskuussa matkustin Lontooseen mukanani vaimoni ja kaksi lastamme. Malcolm antoi asuntonsa Elsham Roadille käyttöömme, joka olikin varsin käytännöllinen osoite, koska Addison Crescent (Gurdjieff Societyn keskus) ja Upper Addison Gardens (vanhempien Nottien asunto) olivat aivan vieressä. Malcolm itse muutti asumaan silloisen vaimonsa Pamelan Hardenin luo Kensigton High Streetille, joka sekin oli kävelymatkan päässä. Vilustuin matkalla ja kun tulimme perille olin aikamoisessa kuumeessakin. David Black oli meitä vastassa ja hoiti meidät taksilla Elsham Roadille ja osti matkalla vaivaisen hoidoksi pikku pullon rommia, joka pian sai maailman näyttämään erilaiselta.

Lähdimme matkalle melko vähin tavaroin ja huoneisto ei ollut kovinkaan hyvin kalustettu. David sanoi voivansa auttaa ja teki meille sängyn, josta kuitenkin tuli niin tukeva ja painava, että emme sitä edelleen muuttaessamme halunneet ottaa mukaamme.

Vaimoni selkä oli usein heikossa kunnossa, joka myöhemmin esti häntä osallistumasta Movementteihinkin, ja kun tarvitsimme hoitoa Malcolm järjesti tapaamisen tohtori John Lesterin luona Harley Streetillä. John Lester oli australialainen osteopaatti, joka aina tarpeen tullen kävi antamassa vaimolleni selkähoitoa, eikä koskaan ottanut siitä vastaan mitään maksua. Sairastuttuaan syöpään 1999 John Lester muutti vanhoilla päivillään USA:han ja asettui Two Rivers Farmille Anne Lou Staveleyn, Farmin perustajan, avuksi. Aikaisemmin siellä oli myös ollut hänen Gurdjieffiin tutustuttamansa Jane Heap. Lyhyt biografia löytyy Gurdjieff Internationl Reviewstä, kirjoittajana David Kangas, jonka nimi kuulostaa melko suomalaiselta. David Kherdian kertoo Farmista kirjassaan 'On a Spaceship'.

Olimme kai tässä vaiheessa aika 'hellittävässä kunnossa', mutta emme kuitenkaan lyötyjä. Kirjanpitäjän palkka ei riittänyt elämiseen. Asunto oli kylmä, niinkuin se vain Lontoossa voi ollakin. Lämmintä vettä peseytymiseenkään ei aina tuntunut riittävän. Ennen joulua olinkin jo uudessa ja paremmassa työpaikassa ja tilanne alkoi vähitellen parantua. Saadaksemme lisätuloja teimme makrame-koristeita ja jouluhimmeleitä, jotka toivat vähän lisätuloja.

Ryhmätyö

Olimme vaimoni Ullan kanssa yksi ryhmämme uusista jäsenistä; monet meistä olivat naimisissa ja ottivat osaa aviosiippansa kanssa. Ryhmämme kokoontui Sam Copleyn kotona Hampsteadissä, Christchurch Hillillä kerran viikossa. Kun hän joskus oli jonkin aikaa matkoilla kokoonnuimme Magnus Wechslerin talossa Holland Parkin lähellä. Molemmat ryhmien vetäjistä tiesivät mistä ryhmätyössä on kysymys. Kontaktini John Anthony Westin kanssa on näiltä ajoilta; John oli ryhmämme jäsen Lontoossa asumisemme neljän vuoden aikana yhdessä vaimonsa kanssa. Sam Copleyn tie Gurdjieff Työhön oli kulkenut Maurice Nicollin kautta. Samin olemusta ja asennoitumista ryhmän vetämiseen voidaan luonnehtia 'helläksi'; ryhmätyön tarkoituksena on ryhmän jäsenten työskentely keskenään ja toisiltaan oppien, eikä Sam tätä toimintaa tehtävässään häirinnyt. Vähän yli kymmenen vuotta sitten hän kirjoitti pienen kirjan ajastaan Nicollin kanssa; kirjan nimi on 'The Vertical Man'.

Movements

Olin myös onnekas ja sain aloittaa Movementteihin osallistumisen melkein välittömästi. Opettajani Rose Mary Nott toimi pitkään 'pakollisten Movementtien' opettajana ja opetti samalla pianisteja tehtäväänsä. Pikku hiljaa siirryin kokeneempien ryhmään. Odotukseni Movementtien suhteen olivat korkealla, mutta ne kuitenkin enemmänkin kuin vastasivat odotuksiani.

Movementit antavat maun siitä mitä työskentely itsensä kanssa tarkoittaa (tietenkin riippuen henkilöstä); jotta niitä voi tehdä vaativissakin ryhmissä on tarpeen käyttää vähintään kahta ja mieluummin kolmea keskuksistamme samanaikaisesti, joka edellyttää huomiokyvyn melkoista keskittämistä. En kuitenkaan ajatellut uraa Movementtien ohjaajana, se ei ollut edes koskaan mielessä. Mielestäni se on hyvin vaativa tehtävä, jonka opiskelu on kyllä tietenkin mahdollista, mutta se vie monia vuosia, ehkä vuosikymmeniäkin. Pääpaino oli kuitenkin opittujen asioiden soveltaminen jokapäiväisessä elämässä.

Olen nyt kuitenkin viime vuoden aikana (2005-2006) päättänyt opetella Gurdjieffin obligatoriset Movementit niin hyvin, että voin ohjata niissä muitakin.

Fyysinen Työ

Gurdjieff Societyllä on paikka Lontoon länsipuolella, nimeltään Bray, jossa heillä nykyisin on runsaat tilat, Movement studiot, 800 hengen konferenssikeskus, erilaisiin käsitöihin tarvittavat työtilat, puutarha ja myös nykyisin yöpymismahdollisuudet monille. 1967-71 suurimman osan ajasta olin rakennus ja korjaustöissä, sekä puuseppänä ja puutarhurina. Madames de Saltzmann ja Lannes, Monsieur Henri Tracol ja muut vierailivat ja pitivät luentoja: luimme Belsebuubin Tarinoita ja meillä oli myös tilaisuus esittää vierailijoille kysymyksiä. Tämä ei aina ollut kovin helppoa kun paikalla oli runsas 100 henkeä.

Lontoossa 1967 sain yhteyden Ann-Mari Keaneen (Keane), joka oli suomalainen. Hänen miehensä Dick oli jonkunlainen 'talonmies' Windsorin lähellä sijaitsevassa keskuksessa, jossa työskentelimme viikonloppuina. Ann-Marin ja Dickin molemmat lapset olivat mukana työskentelyssä, mutta Ann-Mari oli itse 'löytänyt' Subudin Bennett organisaation kautta. Ainoina suomalaisina meillä oli kuitenkin paljon yhteistä ja tapasimme melko säännöllisesti. Ann-Mari opetti lapsilleen jonkin verran Suomea. Peva on kuitenkin jo kuollut tehtyään itsemurhan, mutta John on mukana Gurdjieff työssä; kontakti häneen saattaisi olla antoisa, vaikka epäilen kyllä sitä onko hänellä Suomea kohtaan mitään erityistä mielenkiintoa.

Kirjanpitäjästä myyntipäälliköksi

Se työpaikka jonka olin onnistunut alkuun saamaan oli Finlandia Travel Agencyn kirjanpitäjänä Suomitalossa Haymarketilla. Oli selvää, että tulojen puolella olikin huomattavasti paranneltavaa jotta kasvavan perheen tarpeet voitiin saada tyydytetyksi. Vaimoni ei ollut työssä vaan toimi nyt täysipäiväisenä lastenhoitajana. Ensimmäisten kolmen kuukauden aikana, olosuhteissa, joita voidaan nykypäivän silmin pitää suopeina, onnistuin Gurdjieff kontaktieni kautta saamaan työpaikan Englantiin miesten pukuja tuovaan maahantuontiyritykseen, jossa aloitin kirjanpitäjän toimessa puntien, shillinkien ja pennien kanssa. Kolmen lisäkuukauden aikana johtajani keksi myyntilahjani ja teki minusta myyntipäällikön. Tämä onnistui ilman ulkonaista apua.

Elsham Roadilta Wimbledoniin

Neljän vuoden aikana muutimme asuntoa neljä kertaa, meille syntyi kaksi lasta lisää, kävimme ryhmässämme viikoittain, minä osallistuin myö Movementteihin ja olimme koko perhe yhtenä viikonlopun päivänä Brayssä. Ostimme talon Wimbledonista 1969. Lisäksi matkustin säännöllisesti Suomeen pukuja valmistaneelle tehtaalle ja tein myyntimatkoja Englannissa. Ehdimme myös kestitä ystäviämme ja käydä heidän luonaan vieraissa. Voitaisiin sanoa että tämä kaikki meni Työn Touhussa. Perheeni matkusti kesää viettämään kotisuomeen ja minä käytin aikani vierailemalla Stanley Nottin ja Malcolm Gibsonin mökeillä. Vuonna 1971 päätimme, että lasten on paras saada suomalainen koulutus, ainakin kielen oppimiseksi. Vanhin poikani oli silloin viisivuotias, eikä puhunut siinä vaiheessa enää suomea.

Malcolm Gibson

Seitsen- ja kahdeksankymmenluvuilla onnistuin pitämään melko säännöllistä kontaktia Malcolmin kanssa. Miesten vaatetuksen parista siirryin englantilaisen Courtaulds-yhtymän Suomen konttoriin hoitamaan joidenkin yrityksen tekstiiliyritysten myyntiä Suomessa.

Onnistuinkin tapaamaan Malcolm Gibsonia useita kertoja vuodessa ja silloin tällöin vanhan ryhmäni jäseniä. Jotkut ystävistäni kävivät myös Suomessa meidän luonamme. Malcolm oli aina hyvin selväsanainen ja monasti minusta tuntui, että olin saanut aikamoisen tällin tavatessamme.

Malcolm totesi aina, että hän ei voi millään tavoin olla vastuussa minun ohjauksestani, mutta se ei estä meitä keskustelemasta asioista, jotka ovat päivänpolttavia. Nämä tapaamiset olivat minulle elintärkeitä ja antoisia.

Malcolmista lisää myöhemmin.

Tony Blake

80-luvun alkupuolella tapasin Eivorin, joka tutustutti minut Tonyyn. Tony oli Suomessa J.G. Bennettin organisaatiota rakentamassa, olihan Sherbournessa käynyt jo muutamia suomalaisia, jotka olivat aktiivisesti toimimassa sieltä takaisin tultuaan. Emme kuitenkaan päässeet Väinö Kopposen ja Jukka Laakson kanssa puusta pitkään yhteistyössämme, koska heidän edellytyksenään olivat 'koppologian' lisäksi se, että 'oltiin Bennettiläisiä', josta en ollut kiinnostunut.

Sain vasta hiljattain Tonyn kanssa keskustellessani erilaisten yhteensattumien kautta selville, mitä Sherbournen jälkeen Englannissa tapahtui. Tony ja Eivor totesivat näin jälkeenpäin, että joskus vuonna 82 he olivat kontaktissa Gary Chicoinen kanssa, joka uhosi, että hän pystyy opettamaan heille miten 'superponnistuksia' tehdään. Jostain syystä asiat menivät niin pitkälle, että tämä Chicoine 'villitsi' heitä noin kymmenen vuoden ajan!

Silloin 80-luvun alkupuolella Tonylla tuntui minusta olevan oikeanlainen etsintä käynnissä ja keskusteluni hänen kanssaan olivat inspiroivia. Nykyisin Tonyn toiminta tapahtuu duVersity-nimisen yhdistyksen puitteissa, jossa hän on mukanaan seminaareissa ja matkoilla joita yhdistys järjestää. Olen Tonylle kiitollinen siitä henkisestä avusta, jonka hän antoi kun aloitin Gurdjieff Internet Guiden 7.8.2002.

Lizelle Reymond

Rose Mary Nott vieraili Suomessa ja Leningradissa vuonna 1979 ja kuultuaan kiinnostuksestani jooga filosofiaan hän antoi minulle Lizelle Reymondin osoitteen Genevessä. Lizelle Reymondin kirja 'To Live Within' teki minuun syvän vaikutuksen. Olin noin kymmenen vuoden ajan harjoittanut joogaa ja hän kirjoittaa kirjassaan kokemuksistaan Intiassa.

Tapasimme eräänä viikonloppuna. Asetuin Hotel de la Paixiin Genevenjärven rannalle (hän asui kulman takan Rue Mont Blancilla), josta oli loistava näkymä aina itse Mont Blancille saakka. Minua kiinnosti erityisesti se, että hän eli Samkhya joogaansa eikä nähnyt siinä mitään ristiriitaa Gurdjieffin opetusten kanssa. Hän tunsi Madame de Saltzmann hyvin; kun Lizelle palasi Intiasta esitti Madame de Salzmann hänelle toivomuksena, että hän aloittaisi Genevessä Gurdjieff ryhmän, jonka hän tekikin.

Tavatessamme oli Lizelle Reymond kirjoittamassa uutta kirjaa kokemuksistaan Intiassa ja sain lainata sen käsikirjoituksen, jonka luin öisin viikonlopun aikana. Myöhemmin kävi ilmi, että hänella ei ainoastaan ollut mitään ongelmia harjoittaa joogaa ja Gurdjieff työtä samanaikaisesti, vaan lisäksi hän toimi TaiChi opettajana. Sain näin ensi kertaa vahvistuksen sille, että omalla tahollani opiskeluni joogan ja Ortodoksisen tradition piirissä eivät ehkä olleetkaan aivan niin pielessä kuin mitä monet Gurdjieff Societyn ystäväni olivat minulle usein toitottaneet. Lizelle Reymondin mukaan jooga ja Gurdjieffin opetukset olivat toisiaan tukevia, eivätkä millään lailla ristiriidassa keskenään.

Hän totesikin, että Gurdjieffin seuraajat ovat usein varsin 'kapeakatseisia' eivätkä hyväksy muita ajatuksia vaan pitävät niitä jotenkin toisarvoisina. Hänen mielestään yksi Gurdjieffin lähteistä oli nimenomaan Samkhya filosofia, joka on varsin vähän tunnettu lännessä, mutta joka on se filosofia, johon jooga perustuu. Olin löytänyt hengenheimolaisen Gurdieffin seuraajien joukosta!

Sain viime vuonna selville, että Lizelle Reymond kuoli noin kymmenen vuotta sitten. Hänen kirjansa ei ilmeisesti tullut aivan valmiiksi. Tein joitakin muistiinpanoja kirjan sisällöstä, jotka ovat mukana artikkelissani 'Origins of Gurdjieff's Teaching' Gurdjieff Internet Guiden sivuilla.

Lisää Malcolm Gibsonista ja tapaamisista hänen kanssaan

Malcolm Milne Gibson syntyi Australiassa. Hän oli siellä ollessaan sota- ja liikennelentäjä, joka muutti Lontooseen Melbournesta tutkittuaan kirjoja, muiden muassa hän mainitsi kuriositeettina Lobsang Rampan. Lontooseen tultuaan Malcolm oli yhteydessä John G. Bennettiin, mutta löysi pian tien Gurdjieff Societyyn. Kun minä Malcolmin tapasin ei hänen käsityksensä Bennettistä ollut kovinkaan hyvä - niihin aikoihin Bennett oli täysin Subudin lumoissa ja odotteli uutta messiasta, joka sitten ilmestyi Idries Shahin muodossa. Malcolmista tuli yleisen vallalla olleen käsityksen mukaan yksi harvoista hyvistä miespuolisista Movementtien opettajista, mutta hänen sydänongelmansa tekivät tästä urasta lopun, niinkuin myös hänen businessurastaan Expanded Metal Companyssä Lontoossa, jossa hän toimi markkinointijohtajana. Menetettyään työpaikkansa johtajana suuressa busineksessä Malcolm aloitti oman pienen antiikkihuonekalujen entisöintiyrityksen Putneyssä; hänen työpajansa oli talon puutarhan toisella puolella Lower Richmond Roadilla.

Epäilemättä Malcolmin suurin yksittäinen vaikuttaja ja nimittäjä Gurdjieff Societyssä oli sen johtajatar Madame Henriette Lannes, jota hän suuresti kunnioitti. Madame Lannesin vaikutus oli myös havaittavissa ryhmätyöskentelyssä, Movementeissa, Comon Aimissä, opiskeluryhmissä, niinkuin nukketeatterissa kuin myös viikoittaisissa työskentelyviikonlopuissa Brayssä, jossa Malcolm äkillisesti kuoli sydänkohtaukseen vuonna 1993.

Tarzanin nosto puuhun (kuvausta varten)

Tapasin Malcolm Gibsonin ensi kertaa ensivierailullani Lontooseen vuonna 1966. Tapaamisemme tarkoituksena silloin oli saada selville voisiko Malcolm auttaa minua saamaan työpaikan, joka mahdollistaisi Lontooseen muuton ja Gurdjieff työhön osallistumiseni. Asiat saivat pian vauhtia ja tapaamisemme seurauksena kävin noin puolen tusinan Malcolmin ystävän juttusilla, kuitenkaan ilman mitään konkreettista tulosta kuin selvä 'ei'.

Tilanteen ratkaisemiseksi Malcolmilla oli yksi välitön vaihtoehto: hän palkkaisi minut tilapäisesti Expanded Metal Companyssä apulaisekseen ja voisin sitten löytää jonkun muun työpaikan kun jo olin Lontoossa. Kirjeenvaihto tästä aiheesta oli varsin runsas ja muitakin vaihtoehtoja tuli esille. Kuitenkin Expanded Metal pani täyden uusien työntekijöiden palkkaamisen kiellon voimaan. Malcolmin tarjous antaa oma asuntonsa käyttööni oli kuitenkin voimassa ja seuraavana vuonna muutimme osoitteeseen 43, Elsham Road.

Lontooseen tultuamme aloitin kirjanpitäjän tehtävässä Finlandia Travel Agencyssä Haymarketilla, kuten jo aikaisemmin olen kertonut. Malcolm järjesti lisää tapaamisia 'Gurdjieffiläisten' kanssa ja näiden kautta pääsin noin 35 vuotta kestäneen vaatetus- ja tekstiiliuran alkuun miesten pukujen markkinoinnin parissa. Avainhenkilö työasiassa oli Alan Jacobs, jonka perhe omisti n. 100 miestenvaatetusliikettä, kolme tehdasta ja n. 20 huonekalukauppaa. Alan sanoi, että hänellä itsellään on kolme vaihtoehtoa: vaatetuskauppa, -tehdas tai huonekalukauppa, mutta on kuitenkin neljäskin vaihtoehto: Frances E. Jennings, joka tuo maahan pohjoismaisia miesten pukuja. Tapaamiseni Mr. Jenningsin kanssa johti monivuotiseen yhteistyöhön, joka jatkui Kruunupukineen tehtaalla Turussa vuonna 1971 aina vuoteen 1975. Jenningsin toimisto ja näyttelyhuone sijaitsivat osoitteessa Chesham House, 136 Regent Street, josta ei tänään ole kuin fasadi ja nimi jäljellä.

Chesham House, jonka ylimmässä kerroksessa toimistomme sijaitse, toi mukanaan varsin erikoisen kokemuksen: 30. tammikuuta 1969 kuulimme kovaäänistä musiikkia ja kävi ilmi, että Regent Streetin toisella puolella oli orkesteri täydessä vauhdissa ja äänessä: olimme todistamassa The Beatlesin viimeistä konserttia, jonka he soittivat talonsa osoitteessa 3 Savile Row katolla!

'Suomalainen intellektuelli' Lontoossa 1967 - 1971

Kun muutimme huoneistoon Elsham Roadilla muutti Malcolm itse Pamela Hardenin (josta tuli pian toinen Mrs. Gibson) luo Kensington High Streetille, jossa nautin usein heidän seurastaan ja Pamelan keittotaidoista. Näihin aikoihin Malcolm osti Cherry Tree Cottagen Newburyn lähellä, jossa myös tapasimme ja teimme yhdessä puutarhatöitä; puutarha oli alkuun aikamoinen viidakko. Pamela kuoli syöpään Suomeen takaisin muutettuamme vuonna 1972. Kun kävimme hänen haudallaan ja istutimme päärynäpuun mökillä hänen muistokseen oli puutarha jo varsin sivistyneessä kunnossa.

Vain pari vuotta aikaisemmin vuonna 1969 näin toistaiseksi ainoan ennakoivan uneni, jossa Pamela näytteli pääosaa. Matkustaessani kesällä lomalle Suomeen oli partani ajettu. Loman aikana aloitin parran kasvattamisen ja ennen palaamistani Lontooseen näin seuraavan unen: olin perheeni kanssa matkalla autolla kun rinnalle tuli Malcolmin auto, pysähdyimme liikennevaloihin, Pamela veivasi ikkunan auki ja sanoi: "kasvatatko taas partaa". Takaisin Englannissa olimme matkalla Brayhin kun yllä kuvaamani tapahtui silloisessa nykyajassa ja valvetilassa.

Malcolm kutsui minua 'suomalaiseksi intellektuelliksi'. Niihin aikoihin se tuntui jopa ihan hyvältä! Useinhan sitä, että joku on intellektuelli pidetään jonkunlaisen avuna, joten minun oli helppo samaistua tähän kuvaan. Tällä haavaa olen kiitollinen Malcolmille siitä, että hän antoi minulle näin hyvän lempinimen, joka kuvaa 'ajatuksissaan kulkevaa', koska juuri tämä on yksi pahimpia heräämisen esteitä ja suuri osa sitä unta jossa olen.

Niihin aikoihin kun tapasimme Malcolmin mökillä ei ollut kyseessä 'päätyö' vaan aivan tavallinen puutarhatyö. Kun muistelen tätä aikaa voin selvästi havaita sen suuren määrän kärsivällisyyttä, jota Malcolm minua kohtaan osoitti; minulla oli jatkuvasti kysymyksiä jotka tulivat 'älyllisestä uteliaisuudestani'. Eikä tähän varmaan parempaa lääkettä löydykään kuin melko raju fyysinen työ. Englanniksi Malcolm korosti usein kolmea peetä: practice, patience ja perseverance, jotka voidaan suomeksi ilmaista kolmella koolla: käytäntö, kärsivällisyys ja kestävyys. Oli selvää, että ajatusten avulla en päässyt eteenpäin; sen ilmaisee suomalainen kansansanonta seuraavasti: 'ei se kovaa mee joka ajatuksis juoksoo'!

Kolme tapaamista vuonna 1978 - yhteenveto

Palasin kotisuomeen kesällä 1971 pettyneenä siihen mitä olin saavuttanut viimeisten neljän vuoden aikana Gurdjieff Societyssä. Muistan vielä hyvin kuinka minusta tuntui kuin olisin saanut aikamoisen selkäsaunan (en löytänyt muita sanoja tämän 'fiiliksen' ilmaisemiseksi). Olin kontaktissa joihinkin suomalaisiin, jotka olivat olleet yhteydessä Bennettiin ja käyneet hänen kursseillaan, mutta emme osanneet löytää yhteistä säveltä.

Seitsemänkymmentäluvun aikana tapasin Malcolmia säännöllisesti vieraillessani Englannissa - toimin brittiläisten firmojen palveluksessa vuoteen 1982 ja myöhemmin olin myös kontaktissa Englantiin; asuin Henley In Ardenissa noin vuoden ajan vuonna 1985.

Seitsenkymmenluvulla nautin myös erinomaista joogaopetusta klassisen Patanjali joogan puitteissa. Liityin myös 70-luvun alussa ortodoksiseen kirkkoon ja löysin ortodoksisesta opetuksesta paljon mielenkiintoista. Aloitin Helsingin seurakunnan parissa ottaa osaa hiljentymispäivien luennointiin. Myöhemmin yhdessä kummi-isäni Timo Lehmuskosken kanssa aloitimme Feofan erakon teosten kääntämistä suomenkielelle. Ortodoksinen aktiviteettini väheni avioeroni yhteydessä ja loppui kokonaan mentyäni toisen kerran avioon vuonna 1987.

Malcolmin tapaamiset seitsenkymmenluvun lopulla ja kahdeksankymmenluvun alkupuolella olivat minulle elintärkeitä; niiden aikana Malcolm mielestäni kykeni antamaan minulle 'Gurdjieff-työn olennaisen viestin'.

Vuosi 1978 oli erityisen aktiivinen; sen aikana tapasimme kolmesti: ensin pienessä kahvilassa, toiseksi ravintolassa ja kolmanneksi hänen kotonaan. Näihin tapaamisiin valmistauduin kirjoittamalla Malcolmille kirjeen, jossa kerroin mitä minulle oli tapahtumassa ja mitä olin tekemässä, myös joogan harjoituksistani ja ortodoksisesta mystiikasta.

Malcolm: "Kun kuulin että olet ajatellut tulla kristityksi niin melkein putosin tuoliltani! Sanot, että haluat luoda uskonnollisen kodin, mutta mitä sinä todella ymmärrät uskonnosta? Istut ei ainoastaan kahden, vaan ehkä noin viiden tuolin välissä! Sopikaamme että tämän tapaamisen tarkoituksena on esittää kysymys 'mitä sinä haluat?''".

Vastasin, että niinkuin minä sen näen, minulle olisi tärkeätä olla yhteydessä Gurdjieff Työhön ja aloittaa ryhmä Helsingissä.

Malcolm: "Voin kertoa, että sinä et missään tapauksessa ole se henkilö, joka toimii linkkinä Gurdjieff-työn aloittamiseksi Suomessa. Yritys tulla vähemmän hajanaiseksi on jokaisen opetuksen ensimmäinen askel. Sinun haikailemasi mielenkiinnon kohteet ovat aivan liian laveat ja pyöriskelevät sanojen ympärillä."

"Kaikki tapahtumat tapahtuvat kehossani. Minulla ei ole niihin mitään auktoriteettia. Siksi minun on syytä valmistautua Työhön tulemalla taitavammaksi ja vaativammaksi kehoni suhteen ja sen suhteen mitä haluan sen tekevän."

Reijo: "En oikein tajua 'katoamistani' kun olen vastakkain 'mitä minä haluan' - kysymyksen kanssa. Nyt siihen on olemassa vain yksi vastaus, se, että en todellakaan tiedä mitä haluan. Yksi asia joka näyttää minusta tärkeältä on tulla käytännöllisemmäksi ja hyväksi aviomieheksi ja isäksi."

Malcolm: "Hyvä niinkin, mutta näihin päämääriin et tarvitse Gurdjieffin opetuksia; voit saavuttaa ne ilman Työn apua. Onko sinulla joku suurempi päämäärä?"

Reijo: "Maksaa siitä kärsivällisyydestä, jota minua kohtaan osoitettiin Lontoossa oloni aikana."

Malcolm: "Siinä ehkä piilee jotain, mutta se saattaa olla jotain muuta. Sinä et ole selvä. Ajatuksesi menevät sinne tänne. Yhden asian muuttaa toinen, joka aina näyttää paremmalta ja niin edelleen. Olen tavannut hyvin harvoja ihmisiä, jotka olivat selväpäisiä.

Jos et tiedä mitä haluat, et voi työskennellä, eikä sinun ole syytä yrittää tulla siihen mukaan. Haluat olla munkki ja joogi, mutta juuri sen takia sinulla ei ole huomiokykyä mihinkään, ei yhteenkään yksittäiseen ajatukseen. Jos et saa asioita yksinkertaistettua et voi päästä mihinkään tuloksiin. Huomion pois antaminen tähän tyyliin on kuin kuolema!

Päämääräsi tulla hyväksi 'talonmieheksi' (Good Householder, Obyvatel) saattaa hyvinkin ollakin päämääräsi, mutta toistan että se ei voi olla Gurdjieff-työn päämäärä. Miksi haluat kulkea nelostietä? Mikä sinua pännii? Onko sinulla mitään ajatusta omista heikkouksistasi ja vahvuuksistasi? Meillä on kaikilla rojua ja likaa kaikissa keskuksissamme ja me myös tarvitsemme niitä; niiden puutteessa meillä ei ole mitään materiaalia, jonka kanssa voimme työskennellä.

Kukaan ei tiedä mikä sinulle on mahdollista ja mikä ei. Voitko yrittää kävellä kun kävelet, saavuttaa jonkun rytmin?! Voitko kuunnella, nähdä, maistaa, haistaa ja koskettaa?! Keho ja aistit ovat olennaisia - olla olemassa!

Jotain sinun kuitenkin on haluttava! Kun olet lastesi seurassa voitko olla heidän kanssaan ilman kritiikkiä? Kun syöt heidän kanssaan aamiaista niin näetkö sinä mitä heille tapahtuu? Kun menet huoneesta toiseen niin voitko valmistaa itsesi?

Jos voisin olla hiljaa niin minulla ei olisi tarvetta sisäiseen työhön. Kun olin ensimmäisessä ryhmässä joku kysyi miksi minä en koskaan puhu. Joku toinen vastasi puolestani: 'Hän puhuu vain itsensä kanssa - taukoamatta'.

Kaikki riippuu pikku asioista: rentoutuminen - voit aina rentoutua enemmän; hyväksyminen, itsensä ja muiden suhteen - sitä voi aina yrittää; siivoaminen - on aina yhtä vaikeaa, mutta olet ainakin tehnyt sitä aikaisemmin. On tärkeää tehdä näitä kaikkia pikku asioita joka päivä.

Olemme yleensä litteitä - vain kaksiulotteisia. Meidän on vaikea aistia kehon ulottuvaisuuksia. Itse asiassa olemme kuitenkin hengittäviä kolmiulotteisia organismeja. Kun emme ole tietoisia organismistamme olemme vain paperi-ihmisiä.

Keskitä kaikki huomiosi siihen, että olet hyvä aviomies ja hyvä isä. Käytä kehoasi, älä kieltäsi! Kaikki muut päämäärät aika pitkään ovat ja voivat ainoastaan olla pelkkää harhaa. Syy tähän on se, että koneemme ottaa käyttöönsä ja käyttää kaikkia viettelyn keinoja saadaksensa sinut vakuuttuneeksi siitä, että se on todellinen itsesi.

Jos haluat valmistautua nelostietä varten niin tarvitset voimia kaikissa kolmessa keskuksessasi ja mitä olen sanonut on ainoa varma tie yhdessä kuuntelemisen, katsomisen, haistamisen, maistamisen ja kävelemisen kanssa (sellaista vauhtia jonka olet etukäteen päättänyt kävellä). Lisäksi tarvitset kärsivällisyyttä ja kestokykyä.

Vähän lisää

Matkustin kotiin näiden tapaamisten jälkeen aivankuin olisin saanut aikamoisen tällin päähäni. Mutta niinkuin suomalainen kansansanonta sanoo: 'Ens hetki hirreski pahi o' - kerta kerralta koin tällit vähemmän kovina. Tulin kuitenkin takaisin vähän samaan tyyliin kuin sontiainenkin: 'Monta tuima näitä saa, sano sontiainen kun päin seinää lenti'. Kirjoittelimme toisillemme ja Malcolmilla oli lisää tuulta purjeisiin.

Muistan näistä tapaamisista seuraavia yksityiskohtia:

  • Kaikki riippuu pikku asioista.
  • On tärkeää valmistautua monta kertaa päivässä.
  • Kysy itseltäsi mitä haluat nyt, tänään, huomenna, tällä viikolla, tässä kuussa, tänä vuonna, tässä elämässä.
  • Kun saamme jotain niin haluamme lisää - anna sen mennä!
  • Luulemme edistyvämme, mutta jos emme aloita uudestaan joka hetki...

Malcolm Gibson sanoi paljon muutakin jota pystyin käyttämään sisäisessä työssäni. Yksi näistä oli: "ulkoinen huomioonottaminen on iso asia", ja toinen: "pidä mielessä, että olet vain mekaaninen".

Minulle on tärkeää että voin tulla takaisin KISS sääntöön, joka sanoo: "älä monimutkaista, senkin tyhmyri" (keep it simple stupid).

Mitä tulee ryhmän muodostamiseen ja ryhmätyön aloittamiseen Malcolm sanoi: "yhteys muihin ihmisiin ei ole tarpeen; ongelmia on riittävästi jo olemassa ja yhteys muihin vain toisi niitä lisää. Työskentelyyn tarvitaan monia ihmisiä ja se on siitäkin huolimatta erittäin vaikeaa."

"Kaikki mitä on annettavissa on annettu"!

80-luvun loppupuolella olin 45-vuotias. Tekstiiliurani oli hyvässä vauhdissa. Avioiduin tanskalaisen minua 19 vuotta nuoremman Lenen kanssa. Vuonna 2004 erosimme ja muutin Tanskasta Sveitsiin. Malcolmin opetukset olivat radikaaleja; vähintään yhtä radikaaleja ovat Agnes Hidveghyn ajatukset.

Agnes Hidveghy ja Sveitsi 2004 -

Jatkuu myöhemmin...

(c) Reijo Oksanen, 2007
Julkaistu Reijo Oksasen luvalla (06.02.2007)


www.neljastiesuomessa.net
18.12.2017