Artikkelit
 

 

A.G.E. Blake
Mitä voin tehdä itseni suhteen?

 

Mistä minä on löydettävissä? Periaatteessa minää ei ole tarvis löytää, koska todellinen, tosi Itse on aina läsnä, mutta minä ei ole käsittänyt tuon perimmäisen tekijän, alkulähteen totuutta. Juuri odotuksiamme vastaava (tai hämmentävä) älyllinen kuvittelu, ollen pelkästään kuvittelua, on eräs todellisuudentajunpuutteeseemme vaikuttava seikka. Me emme toimi siten kuin tuo perimmäinen tekijä ohjaa, emmekä edes tunne, että se todella koskee meitä. Meidän tekomme, ajatuksemme ja tunteemme ovat ristiriidassa totuuden kanssa. On joko oltava keskus ilman toimintaa, tunnetta ja ajatusta Tosi Itsen ainoassa todellisuudessa, tai toiminnan, tunteen ja ajatuksen kolme aluetta on saatava heijastamaan todellisuuden tosiolemusta.

Vaikkakin vain tosi Itse voi antaa tarvittavan intelligenssin viisaaseen toimintaan kolmella alueella, ei ole tarkoituksenmukaista odottaa jonkinlaista vakuuttavaa merkkiä tuosta intelligenssistä. Tuon intelligenssin voi havaita vain, kun nuo kolme aluetta toimivat oikealla tavalla yhdessä eivätkä enää estä näkemästä sitä, mitä Itse todella on.

Eräs hämmentävä tekijä, joka väärällä tavalla sekaantuu kaikkeen positiiviseen toimintaan näillä alueilla, liittyy epätodelliseen tilaamme. Yksi sellainen hämmennystä aiheuttava tekijä on odottaa varmuuden ilmaantumista ennen määrätietoiseen toimintaan ryhtymistä. Järkeily, jonka mukaan kaiken tarkoituksellisen toiminnan täytyy rajoittua tarkoituksen muodostamiin puitteisiin ja olla sen vuoksi lopulta este, on jälleen periaatteessa oikea, mutta se on ymmärrettävä ollakseen täysin tosi ja tehokas. Voimme löytää tarkoitustemme rajat vain toiminnassa, ei pelkästään käsittelemällä niitä abstraktisesti. Sanalla sanoen: meidän on päästävä selville, mitä todella tapahtuu sitoutumalla kokonaan siihen mitä tapahtuu.

Bennett sanoi kerran, että ihmiset, joilla on kapasiteettia ratkaista kaikki elämän ongelmat, on alistettu itse elämän ongelman alle. Mitä on olla tietoinen ja miksi? Osoittautuu vaikeaksi saada otetta itsestään, koska meillä on tapana töherrellä voimattomina uuvuksiin asti mielikuvissa, emootioissa ja impressioissa. Nämä kolme ovat todellisen ajatuksen, tunteen ja voiman tai aistimuksen sisallön (substanssin) epätodellisia vastineita. Tosi sisältö kuvastaa tosi Itsen luontoa. Ne saattavat omassa todellisessa luonnossamme hävitä ja olla yksi, kuten kolminaisuuden sanotaan häviävän jumaluudessa, mutta tällä hetkellä ne palvelevat opastajina kaikessa mitä me teemme.

Monia perinteisiä harjoitusmuotoja ei voi ymmärtää, ellei niiden suhdetta tai yhteyttä tosiolemuksemme tai luontomme kolmeen alueeseen nähdä. SAMKYASSA nämä kolme ovat prakritin aluetta. Anirvan sanoo: ”Tämä sama prakriti paljastaa sinulle myös ne monet askelmat, jotka sinun on kiivettävä lähestyessäsi päämäärää riistämättä sinulta kaikkia mahdollisia tapoja taittaa niskasi!”

Tavanomainen kielenkäyttömme on tuottanut havainnointitapoja, jotka palvelevat huonosti meitä tiemme löytämisessä. Joskus tarvitaan sanoja, joilla on tarkalleen rajattu merkitys kattamaan erityinen kokemussisältö. Haluaisin nyt puhua ponnistamisesta, antautumisesta ja tarkkaavaisuuden kiinnittämisestä erityisellä tavalla. Tavallisesti nämä sotketaan, mikä vaikeuttaa ymmärtämistä.

PONNISTUKSESSA me koemme itsemme voimassa. Ponnistus edellyttää myös ponnistamattomuutta tai rentoutumista. Puhun mielummin voiman alueesta kuin ’ruumiista’, koska aivan liian usein me käsittelemme tätä ruumista kuin konetta, tai elämme siinä kuin se olisi kuollut ruumis ilman elämää. Ruumis on elämänvoimamme sijaintipaikka. Se on myös elämän ja meissä todella olevien kosmisten voimien verho. Ponnistus ja ei-ponnistus kaikkine tekemisineen ja ei-tekemisineen, mitä siihen sitten kuuluukin, ovat voiman koetinkiviä. Niihin kuuluu pidättäytyminen, hengityksen säätely. Jos ponnistus ja ei-ponnistus ovat todellisia, ne eivät ole niin vaikeita ja hankalia asioita. Ainoastaan silloin, kun ne eivät ole todellisia syntyvät sisäiset ristiriidat ja tästä johtuu surkeus.

ANTAUTUMINEN. Antautumisessa me kohtaamme itsemme tunteen alueella. Antautuminen edellyttää luopumista: se on yhtä hyvin kääntymistä poispäin kuin kohti. On välttämätöntä kääntyä pois alemmasta ja käännyttävä kohti korkeampaa. Ylempi ja alempi ovat todellisia tunteen alueella, mutta emootioiden verho peittää ne näkyvistä. Tästä syystä suuret pyhimykset, täynnä palavaa tunnetta Herraansa kohtaan, neuvovat ihmisiä panemaan kaikki emootiot syrjään, ennen kuin astuvat sydämensä temppeliin. Antautuminen on olemista Jumalassa tai Jumalan kaipaamista. Aivan kuten voiman piirissä on kosmisia voimia on tunteen alueella henkiä. Yhdellä kielellä voimme sanoa, että olemme alttiita demoneille ja toisella, että olemme negatiivisten emootioiden vallassa. Nämä ovat pahoja henkiä. Sitten on olemassa hyviä henkiä ja jopa enkeleitä. Todellinen antautuminen on menemistä tämän kaiken yli korkeimpaan henkeen, mikä on Jumala. Meidän on tarvis löytää kanavia ja tapoja kohottaa värähtelyn tai tunteen tasoa, kohottaa sydämemme Herran luo, kuten psalmeissa sanotaan. Mantrat, rukoukset, zikr jne. kuuluvat asiaan. Mutta ilman antautumista ei näissä metodeissa ’rämpiminen’ johda mihinkään. Antautuminen on yksinkertaista ja selittämätöntä, kaiken vaativaa ja vapauttavaa. Se on todellisuuden kokemista, johon oma rajallinen muotomme liukenee.

Luopumisen suunta merkitsee väärien jumalien eliminoimista, olivatpa ne sitten minkä luontoisia tahansa. Tähän kuuluvat turhamaisuuden ja itserakkauden väärät jumalat. Tästä syystä lähimmäisenrakkaus ja palveleminen kuuluvat tähän. Tunteen maailma on myös yhteisön maailma. Meidän on hyödynnettävä todellisuus yhteiskunnassa, jossa löydämme itsemme. Fyysinen vetäytyminen on oikein, jos se on todellista. On myös vetäytymistä, joka tuo mukanaan toisten palvelemisen. Se, mikä tavallisesti unohdetaan, on, että tämän palvelemisen ei pitäisi olla itsen paisumisen väline. Helpoin tapa nähdä tämä on havaita, mikä valta mielenkiinnolla on meihin. Se, mikä meitä kiinnostaa, antaa meille paljon energiaa. Tämä on tunteisiin keskittynyttä orjuutta. Sen tekemisestä, mikä ei kiinnosta, ei ole mitään hyötyä - temppu on siinä, että muuttaa ei-kiinnostavan kiinnostavaksi, jos sen kanssa on oltava tekemisissä ja kiinnostavan ei-kiinnostavaksi, jos sillä ei ole mitään todellista arvoa.

TARKKAAVAISUUDEN KIINNITTÄMINEN. Tarkkaavaisuudessa me kohtaamme itsemme ajatuksen alueella. Tarkkaavaisuuteen liittyy ei-tarkkaavaisuus. Tästä syystä meillä on metodeja kuten keskittyminen, erilaiset kontemplaatiot ja meditaatiot. Minun on lisättävä, että tarkkaavaisuus on oleellisesti luovaa, kuten J. G. Bennett osoitti. Ajatukset virtaavat ja tästä syystä toiminnassa ymmärtämiseen vaikuttaa syvästi meidän huomiointimme. On tarpeellista ottaa vaarin positiivisista ajatuksista eikä omistautua negatiivisille ajatuksille. Meidän koko olemuksemme ylevöityy, kun luomme esimerkiksi henkisten ajatusten virran. Jos me uppoudumme toiveisiin, me päinvastoin heikennämme itseämme. Tavanomaisessa sekavassa tilassamme me teemme itsellemme mahdottomaksi ymmärtää mitään, koska sallimme tarkkaavaisuutemme uppoutua sellaiseen, mikä on hyödytöntä tai jopa vahingollista.

Ajatus on suoran havainnoinnin edelläkävijä ja todellisen intelligenssin herättäjä. Mitä vapaampi se on olosuhteista, mielikuvista ja ajatustottumuksista sitä parempi. Se, mistä tässä on kyse, on todellisuutemme takaisinvaltaaminen luomisessa.

Ponnistus, antautuminen ja huomion kiinnittäminen täytyy tietää suoraan ja yksinkertaisesti. Ne ovat sisäänkäyntejä siihen, mitä me todellisuudessa olemme. Niistä tietäminen tekee meistä sopivia osallistumaan älykkäästi henkisiin harjoituksiin. Kaikki noituus sisältyy ponnistamiseen ja ei-ponnistamiseen, kaikki uskonnot antautumiseen ja luopumiseen ja kaikki viisaus huomioimiseen ja ei-huomioimiseen. Minun on voitettava todellinen luontoni takaisin maailmassa, yhteiskunnassa ja luovassa prosessissa.

Emme voi toimia osittuneesti. Sellainen on osa sisäistä eripuraisuutta ja surkeutta. Rehellisessä yrityksessä ei ole tilaa lukuisille osille. Antautumisessa anoja häviää. Puhtaan tarkkaavaisuuden hetkellä itsepetos lakkaa. Kaikki oikea työ on jakamatonta ja kokonaista, täyttä ja vailla tavanomaisia rajoja. Toimimalla täydellisesti siitä todellisuudesta, jota me olemme, me löydämme itsemme.


Kirjoittaja A.G.E. Blake, suomentaja tuntematon

Suomennos löytynyt Karatas-seuran pahvilaatikoista
Teksti skannattu ja muotoiltu 19.02.2007


www.neljastiesuomessa.net
18.12.2017