Artikkelit
 

 

Väinö Kopponen
Gurdjieffin vastaus

Ajassamme tapahtuva suuri muutosprosessi on saanut aikaan sen, että biologisella ja teologisella keskustelulla elämästä ja ihmisestä, luonnosta ja luomakunnasta ei ole sellaista jyrkkää sävyä, missä sitä käytiin pari kolme vuosikymmentä takaperin. Mutta kysymys elämän tarkoituksesta on edelleen suuri vedenjakaja. Biologi ei hyväksy ajatusta johonkin päämäärään suuntautuvasta elämän kehityksestä, kun taas teologi puhuu välttämättömyydestä nähdä tulevaisuus Jumalan suuren tarkoituksen toteutumana; viimeksi mainitun on kuitenkin todettava tämä tarkoitus tutkimattomaksi. Kumpikaan ei ole tullut ajatelleeksi, että voisi olla olemassa tarkoitus, joka poikkeaa ihmisen käsittämästä tarkoituksesta; ei ole huomattu, että tieteen laajentaessa ihmisajatuksen horisontin ulottumaan paljon maapallon ulkopuolelle, se on samalla tehnyt mahdolliseksi uudenlaisen maailmaa koskevan ajattelutavan.

George Gurdjieffin trilogian All and Everything (Kaikki ja kaikesta) ensi osa on kirjoitettu tällaisesta uudesta näkökulmasta. Kirjan päähenkilönä on Beelsebub, joka ei ole kristillisen teologian kuvaama vaarallinen demoni, vaan viisas ja kokenut, Luojaansa palveleva - vaikka kerran erehtynyt - puolijumalallinen olento. Hän on matkalla avaruuslaivalla aurinkokunnasta toiseen ja kertoo matkan aikana pojan­pojalleen Hasseinille käynneistään Maaksi kutsutulla taivaankappaleella. Kirja on kriittinen tutkimus inhimillisen kulttuurin varhaishistoriasta ja sen tietyistä perusasioista sekä ihmisen ajatustottumuksista. Kohta kirjan ilmestyttyä eräs arvostelija (Denis Saurat) tuli johtopäätökseen, että ”Gurdjieffin opetuksen eräitten osien alkuperä ei voinut olla lähtöisin maapallolta. Gurdjieff joko oli saanut vain profeetoille suotua ilmoitusta tai hänellä oli ollut pääsy luonnollista tasoa korkeampiin kouluihin.”

Uusi lähtökohta

Gurdjieffin tekee merkittäväksi se, että hän asetti kysymyksen elämän tarkoituksesta uudella tavalla. Sen sijaan että katsoisimme elämän syntyneen joko sokeasta sattumasta tai kaiken ulkopuolelta tulevasta jumalallisesta tahdosta, elämä kuuluu oleellisena osana suurimittaiseen, koko aurinkokunnan käsittävään organismiin. Niin kauan kuin maata tai aurinkoa pidettiin universumin keskuksena, saatoimme kuvitella - absurdisti - että kaikki tarkoitukset olisivat samoja kuin maapallollamme. Todellisuudessa universumin tarkoitukset ovat tutkimattomia, ja ilmeisesti tulevat sellaisina pysymään, mutta jos keskitymme vain omaan aurinkokuntaamme, niin tilanne on toinen. Sen puitteissa tarkoitus on rajoitettu ja sitä on mahdollista tutkia. Tämä on radikaalinen asenteenmuutos verrattuna biologiseen tai teologiseen katsomustapaan. Idean voi selventää vertauksella ihmisruumiista. Ruumiimme solujen toiminta on sidoksissa niiden tehtävään ja solun lähiympäristöön; jos solu olisi tajuinen, tämä tajunta rajoittuisi solun tehtävään eikä solu pystyisi käsittämään koko ruumiin tarkoituksia ja tavoitteita. Tämänkaltaiset syyt saivat Gurdjieffin tekemään kysymyksen: Mikä on maapallon ja ihmisen merkitys aurinkokunnan yhteydessä? Asenteenmuutos edellyttää, että hyväksymme aurinkokunnan tarkoitukset ihmistarkoituksia paljon suuremmiksi, samoin kuin sen, että niihin on mukauduttava, halusimmepa sitä tai emme. Tämä on Gurdjieffin vastauksen en­simmäinen osa.

Hyötyperäinen ajattelumme saa meidät säännöllisesti ennen johonkin yritykseen ryhtymistä kysymään, palveleeko se hyödyllistä tarkoitusta, ja mikäli niin ei tapahdu, luopumaan sen toteuttamisesta. Mutta maapallon ja ihmisen olemassaolon kohdalla kukaan ei esitä ensimmäistä ja tärkeintä kysymystä, palveleeko elämämme jotakin päämäärää. Emme kasvata karjaa päähänpistosta tai jonkun tulevaisuudessa sattuvan tapahtuman täyttymiseksi, vaan tarpeestamme saada nahkaa, villaa, lihaa jne. Yhdenmukaisesti tämän kanssa on kysyttävä, eikö vuosimiljoonia kestänyt ihmiskunnan ”kasvattaminen” ja kehittäminen edellytä, että ihmiseltä vaaditaan sellaista, mikä vastaa jotakin ihmiskuntaan mitoitettua tärkeää tarvetta. Tiedemiesten näkemys on läpeensä antropomorfinen ja vasta viime vuosikymmeniä ovat sellaiset ilmiöt kuin saastuminen, eläinlajien tuhoutuminen ja luonnonvarojen ehtyminen alkaneet herättää epäilyjä, että tavoitteissamme ja arvoissamme on jotakin vialla. Emme kuitenkaan pysty näkemään maapallon elämää ja varsinkaan ihmiselämää suuremmassa yhteydessä.

Vaihtoehto

Gurdjieffin mukaan ihmiselämää tarvitaan jollain lailla aurinkokunnan ja erityisesti maapallon elämän tasapainon säilyttämiseksi; ja se ”jokin” jota tarvitaan, tuotetaan tietyllä elämäntavalla; niinikään se riippuu tavasta, millä jätämme elämän, siis kuolemastamme. Velvollisuuksiimme kuuluu tuottaa tätä ”jotakin”, joka vastaa sitä, mitä saamme kasvattamistamme eläimistä, lampaiden villaa, lehmien maitoa, nahkaa jne.

Varhaisempina aikoina elämän tarkoitus esitettiin uskontojen muodossa ja suurin piirtein katsoen niiden opettama elämäntapa oli kaikissa uskonnoissa samankaltainen; ihmiset ymmärsivät, mitä heiltä vaadittiin, nimittäin epäitsekästä elämää ja tiettyjen velvoitusten täyttämistä. Mutta uskonnot eivät ole saavuttaneet tavoitettaan; niiden perustajien ideat ovat kääntyneet vastakohdikseen, alkuaan elävä henki jäykistynyt, itsekkyys palannut ihmissuhteisiin ja velvollisuudet jääneet täyttämättä. Nykyaikana ihmisten enemmistö on asettanut uskontojen esittämien syiden tilalle uuden motiivin: oman edun, mitä seuraten ihminen katsoo voivansa elää vaatimuksiaan tyydyttävällä tavalla. ”Oman edun uskonnon” vaikutukset ovat olleet hyvin nopeat ja yllättävät ja sen aiheuttamat traagiset seuraukset ovat paraikaa nähtävissämme.

Mikä on Gurdjieffin vaihtoehto? Hän sanoo, että on välttämätöntä, että ihmiset alkavat nähdä asiat sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat; ei enää välillisesti toisten meille kertomina ja opettamina, vaan kokemalla ne kukin omassa olemuksessaan. Sitä varten on alettava elää uudella tavalla ja siten päästävä selville, mitä varten elämme ja mikä on elämän tarkoitus. Olemme ajankohdassa, jossa ihmisten olisi siirryttävä riippuvaisuussuhteesta itsenäiseen harkintaan. Tällainen siirtyminen on vaikea ja merkitsee itse asiassa ihmiskunnan kypsymistä ja täysi-ikäiseksi tuloa. Elämää on opittava katsomaan avarammasta perspektiivistä, näkemään ja kokemaan se omakohtaisesti. Ilmeisesti muutos tulee vaatimaan pitkän, ehkä vuosisadoissa laskettavan ajan. Gurdjieffin mukaan ihmisellä on välittömän havainnon ja uuden näkemisen avain; se on hänen omatuntonsa.

Eksistenssin keskinäinen ylläpito

Ideansa ihmisen suhteesta aurinkokuntaan Gurdjieff ilmaisee Kaikki ja kaikesta teoksessaan seuraavasti:

”Kaiken todennäköisyyden mukaan maailmassa on olemassa laki koko eksistenssin keskinäisestä ylläpidosta. Ilmeisesti myös meidän elämämme kokonaisuudessaan palvelee jonkin suuren tai pienen asian ylläpitoa maailmassa” (All and Everything, 43 luku, s. 1094).

Tämä prinsiippi, jolle hän on antanut nimen Trogoautoegokrat, sisältää sen, että universumissa toimii rakenne eli kaava, jonka mukaisesti jokainen eksistoiva esineiden ja olioiden luokka tuottaa energioita eli substansseja, jotka ovat tarpeen kaikkien muiden luokkien ylläpitämiseksi. Opetus merkitsee keskinäistä tukisysteemiä, missä olioiden eri luokat, kukin niille ominaisella energialla pystyvät esittämään osansa kosmisessa kiertokulussa. Tämä prosessi on vaikeudetta havaittavissa maapallon kemiassa; siinä maankuoren mineraalit ja ilman kaasut tuottavat ne substanssit, joista kaikki elävät oliot muodostuvat; kasvisto taas tuottaa auringonvalon avulla hiilidioksidista ja vedystä happea ja hiilihydraatteja, joita ilman elämä ei voi tulla toimeen; samoin rakentaa kasvisto ne typpiyhdistelmät, joista riippuvat korkeampien elämänmuotojen jatkuminen ja uudistuminen. Gurdjieffin opetuksen erikoispiirteenä - itse asiassa sen keskeisenä asiana - on ihmisen liittäminen tähän prosessiin: ihminen on energian muuntolaite sensitiivisen ja tajunnan energian tuottamiseksi.

Maailman rakenne

Gurdjieffin ideoiden mukaisen universumin rakenne voidaan kuvata seuraavalla yksinkertaistetulla mallilla.

Malli esittää kolmea asiaa: maailmaa värähtelyinä, eksistenssin organisoitumaa ja ihmistä kolminaisuutena.

Kaikki - elollinen ja eloton - on värähdysliikettä; värähdysten taajuus on vastakkainen aineen tiheydelle, ts. aineen tihetessä värähdysten taajuus alenee. Suurin värähdystaajuus on hienoimmassa aineessa, jota edustaa numero 1. Alempia maailmoja, joissa aineen tiheys kasvaa, kuvaa nouseva numerosarja, jossa numerot merkitsevät kunkin maailman aineen tiheyden keskilukua eli ns. solmukohtaa; solmukohtien väliset merkitsemättömät numerot edustavat asteittaista siirtymistä tiheämpään tai hienompaan aineeseen. Aurinkokunta on numeron 12 ja maapallo numeron 48 kohdalla. Numerosarjan kulkua alaspäin voisi kutsua ”hengen kietoutumiseksi aineeseen”.

Evoluutio on ylöspäinen liike, jossa aineen ja hengen suhde muuttuu henkisyyden lisääntyessä; Gurdjieff kutsuu tätä ”aineen spirituoitumiseksi”. Evoluutioluokkien välillä tapahtuu keskinäiseen ylläpitoon kuuluvaa energioiden vaihtoa ja eksistenssin muuntumista. - Taulukon luokitusperiaate ei ole biologinen, vaan entiteettien essenssin eli näkymättömän perusluonnon potentiaalisuuteen perustuva. Kuvioon on merkitty sekä eksistentiaalinen ilmentäjä että essenssin tyypillinen ominaisuus tai ilmentymistapa.

Maailmoista kaksi ylintä ovat ihmisen käsityskyvyn ”tuolla puolen”. Ihmisen maailma voisi ulottua yli seitsemän tason, mutta hän elää pääasiallisesti numeroiden 48 ja 96 osoittamalla alemman mielen alueella.

Sensitiivisyys

Riippuvaisuutemme muista eksistenssin muodoista on ehdoton: ilman maanpinnan aineita ja lämpöä, ilman auringon valoa ja hengittämäämme ilmaa olemassaoloamme ei voi ajatella, mutta ennen muuta olemme riippuvaiset maapallon elämästä, ts. meille on yhteistä muun elämän kanssa se, mikä erottaa elollisen elottomasta, nimittäin sensitiivisyys eli kyky ottaa vastaan vaikutuksia. Biologinen evoluutio on olennaisesti sensitiivisyyden organisoitumista; tämän organisoituman huipentumana on ihminen. Ihmisen sensitiivisyys on hänen kokemistaan ja elämyksiään: kokemukset ihmisellä ovat rikkaampia ja moninaisempia kuin millään muulla olennolla. Tätä kokemuksemme monimuotoisuutta ei voida pitää merkityksettömänä eikä sellaisena, joka olisi vain ihmisen nautinnoksi tai kärsimykseksi. Mutta miksi ja mitä varten, vaaditaanko meiltä sen vuoksi jotakin? Kokemuksillemme on erikoista se, että ne panevat liikkeelle ja tuottavat energioita, joita ei voida saada millään muulla tavalla. On täysin aiheellista edellyttää, että jokainen kokemus on yhteydessä johonkin tiettyyn energiaan ja että kokemis- ja elämistavastamme riippuen meidän tuottamamme energiat ovat laadultaan erilaisia. Tähän perustuu Gurdjieffin esittämä idea, että ihmisen elämänenergiat ovat aurinkokunnan evoluutiolle välttämättömät.

Involuutio ja evoluutio

Keskinäinen ylläpito on kaikkialla universumissa tapahtuvaa kahdensuuntaista, nousevaa ja laskevaa, energiavirtausta; Gurdjieff kutsuu laskevaa involuutioksi ja nousevaa evoluutioksi. Ihminen ylläpitää - muiden elävien olentojen lailla - olemassaoloaan involuutiolla: hän käyttää hyväkseen auringosta säteilevää korkea­-asteista energiaa, joka luo hänessä ja hänen ympäristössään elämän edellytykset. Vastakkaisen prosessin eli evoluution malliksi sopivat höyry- ja sähkökone, jotka muuttavat, edellinen lämpöenergian mekaaniseksi ja jälkimmäinen mekaanisen energian sähköenergiaksi. Niitä vastaava prosessi tapahtuu elävissä organismeissa, kun ruoansulatuselimistö muuttaa ravinnon kemiallisen energian organismin käyttelemäksi mekaaniseksi energiaksi. Maailman eksistenssi on involuution ja evoluution lakkaamatonta kiertoa eri rakenteissa ja systeemeissä; näin Heraklituksen sanonta ”kaikki virtaa” saa uuden kantavuuden.

Mutta edellä mainitun evolutiivisen esimerkin lisäksi on toinen mielenkiintoisempi, vaikka vähemmän ymmärretty, joka tapahtuu ihmiskokemuksessa. Aistihavainnot muuntavat tietoisiksi tullessaan näkemisen sähkösykäykset, äänen ilmavärähtelyt sekä maun ja hajun kemialliset muutokset aistimuksen, ajatuksen ja tunteen energioiksi. Näitä energioita syntyy kaikissa eläimissä, mutta ainoastaan ihmisellä on kyky lisätä tahtoperäisesti ponnistaen energian määrää ja parantaa näin liikkeelle joutuvien ”psyykkisten energioiden” kvaliteettia. Tämä on toinen keskeinen asia Gurdjieffin ratkaistessa ongelman ”mikä on maapallon elämän yleensä ja erityisesti ihmiselämän merkitys ja tarkoitus”.

Spirituoiminen

Elämä ja olemassaolo esiintyvät tietoisuudessamme kahtalaisina: ulkomaailman näkyvinä ilmiöinä ja sisäisen maailmamme näkymättöminä kokemuksina; tätä jakautumaa kutsumme aineen ja mielen (eli hengen) vastakohdaksi. Gurdjieffin mukaan tämä vastakohta on suhteellinen, sillä aineessa on aina tietty määrä ”henkisyyttä” eli psyykkisiä ominaisuuksia, eikä henkinen eli näkymätön voi saada ilmaisua, jollei ole ainetta eli energiaa. Maailman keskinäiseen ylläpitoon kuuluvat vastakohdat yhdistyvät tapahtumassa, josta Gurdjieff käyttää sanaa ”spirituoiminen”. Involuutio on entropinen eli energiaa kuluttava ja energian tasoa alentava tapahtuma, evoluutio vastakkainen eli korkeampaa energiaa luova ja elämän tasoa nostava prosessi. Niiden välisen harmonian puuttuessa kehitys pysähtyy ja alkaa taantua. Ihminen, jonka sensitiivisyys on organisoitunut muiden elämänmuotojen sensitiivisyyttä pitemmälle, kykenee kokemustensa kautta saamaan liikkeelle energioita, joita ei voida saada aikaan millään muulla tavalla. Näiden energioiden joukossa on niitä, jotka ovat välttämättömiä involuution ja evoluution välisen tasapainon säilymiselle. Juuri näistä muodostuu se ”jokin”, jota aurinkokunta tarvitsee ja jonka tuottaminen on Gurdjieffin mukaan ihmisen velvollisuutena.

Spirituoiminen eli sensitiivisyyden lisääminen ei rajoitu ihmiseen, vaan täyttää koko luomakunnan; se toteutuu edellä olevan taulukon essenssiluokkien vuorovaikutuksissa ja keskinäisissä suhteissa. Sen oleellisena tunnuspiirteenä on alempien muotojen, niin hyvin elollisten kuin elottomien, organisoituminen assimilaatiolla, ts. alempi muoto kohoaa ylemmäksi yhteyttämällä itseään korkeampaan. Tätä prosessia Gurdjieff kutsuu värikkäillä ”syömisen” ja ”syödyksi joutumisen” nimityksillä, käyttäen sen johdosta koko tapahtumasta nimeä keskinäinen ylläpito.

Kolmas luominen ja ihmisen sielu

Kaikki ja kaikesta -teos kuvaa allegorisessa muodossa elämän kehitystä ja ihmiskunnan historiaa suurimittaisena panoraamana. Universaalinen järjestys on syntynyt kolmen eri luomistapahtuman kautta. Kahden ensimmäisen eli epäorgaanisen ja orgaanisen maailman luomisen tapahduttua Hänen Loputtomuutensa eli ”Kaikkia-rakastava, Äärettömän-armollinen, Ehdottoman-oikeamielinen Luoja” toteaa luomisessa sattuneen jonkin virheen, koska maailmat eivät toimi täysin harmoonisesti; ”oleminen” ja ”aika” vaikuttavat toisiinsa hävittävästi. Siksi käy välttämättömäksi luoda kolmas eksistenssimuoto, jossa yksilöityneet olennot pystyvät antamaan universumille sellaista, jota ei edes Luoja itse voisi saada siinä aikaan. Tämä tapahtuu kehittämällä olentoja, joilla on valintakyky, ts. jotka ovat tiettyyn määrään vapaat universaalisten lakien ehdottomuudesta.Näin syntyy pitkän valmisteluprosessin jälkeen ihmisolento, joka voi rajoitetussa määrin vastustaa ajan hävittävää vaikutusta. Fysiikan kielellä kysymys on ensimmäisen ja toisen termodynamiikan lain, siis energian säilymisen ja energian häviämisen eli entropian sovittamisesta toisiinsa.

Siihen liittyy myös vanha ongelma: onko ihminen perusluonnoltaan biologinen eläin vai onko hän kokemustensa ja valintakykynsä johdosta enemmän kuin eläin; eli toisesta aspektista: onko ihmisen osana olla suuren kosmo-koneiston pieni ratas, tehtävänään syödä ja jatkaa sukuaan ja lopuksi ruumiin kuollessa tuhoutua vai onko hänessä jotakin erityistä, joka oikeuttaa kutsumaan häntä Jumalan kuvaksi, perintöosana äärettömän arvokas kuolematon sielu?

Tämä loputonta erimielisyyttä aiheuttava kiista ihmisen sielusta on Gurdjieffin opetuksessa ratkaistu yksinkertaisesti: on tehtävä ero sen välillä, mitä ihminen on, ja mitä hän voisi olla. Ihmisen perintöosaan ei kuulu sielua, vaan ainoastaan mahdollisuus sen hankkimiseen; sielun muodostuminen elämän aikana riippuu hänen elämäntavastaan. Sielu ei ole syy, vaan seuraus. Maailmassa vallitseva kausaalisuuden laki sitoo ihmistä, mutta valinnanvapaudellaan hän voi vaikuttaa tähän lakiin kahdella tavalla. Toimiessaan energian muuntajana hän tuottaa aurinkokunnan tasapainoa varten tarvittavaa korkealaatuista sensitiivienergiaa. Tämä on väistämätön tehtävä, jossa jokaisen ihmisen on oltava mukana, tahtoipa hän sitä tai ei. Mutta tehtävää suorittaessaan hän voi samalla palvella myös toista tarkoitusta, millä hän muuttaa myös omaa kohtaloaan: hänelle on mahdollista nostaa tehoaan eli tuotetun energian laatua ja määrää. Kun näin tapahtuu, hän rakentaa itseensä häviämättömän osan, kuolemattoman sielun. Tämä on se ”jokin” millä hän vastustaa termodynamiikan toista lakia, entropiaa.

Vastauksen arvo

Gurdjieff löysi etsimänsä vastauksen vanhoista Aasian perinteistä; kaiken todennäköisyyden mukaan sen juuret ovat Zarathustran opetuksessa. Hän piti keskinäisen ylläpidon oppia inhimillisen elämän ymmärtämisen avaimena, sillä se särki ihmisen keinotekoisesti itsensä ja luonnon välille pystyttämän esteen.

On kuitenkin aihetta kiinnittää huomio toiseen erikoislaatuiseen esteeseen: tieteelliseen tutkimukseen, joka säännöllisesti torjuu sen menetelmiin soveltumattomat ideat ja tulokset. Monien syiden joukosta lähin on ihmisen mieli. Olemme siinä määrin totuttautuneet selvärajaisiin merkityksiin ja vastakohtia vailla oleviin lausumiin, ettemme hyväksy muunlaisia. Tätä tiede sanoo eksaktisuudeksi, täsmällisyyden vaatimukseksi. Elämänilmiöt eivät kuitenkaan ole yksiselitteisiä, sillä kaikki aidosti tosi tulee tietoisuuteemme pinnanalaisten vastakohtien saattamana. Niiden oivaltaminen on yhteydessä ”tietämisen” ja ”ymmärtämisen” väliseen eroon. Gurdjieff omistaa kirjassaan tälle erolle oman luvun, missä Beelsebub selittää Hasseinille ymmärtämisen ehtoja (All and Everything, 44 luku s. 1161). Tietäminen ja ymmärtäminen merkitsevät erilaista suhdetta kohteeseensa. Tiedon suhde on ulkopuolista, olemme erillään kohteesta. Ymmärtäminen on välitöntä sisäistä kosketusta, jossa tahtomme on osallisena. Hän käyttää kontemplaatio-sanaa siitä voimakkaasta vaikutuksesta, minkä ristiriidan sisältävä elämys aiheuttaa tunkeutu­essaan olemukseemme. Se on ilmiöiden takaisen todellisuuden avautumista, ja pääsy siihen on velvoitus jokaiselle, jonka tavoitteena on oman elämänsä tarkoituksen tutkiminen ja sen päämäärän toteuttaminen.

(c) Väinö Kopponen, 1976
Julkaistu Ilmari Kopposen luvalla (15.12.2003)


www.neljastiesuomessa.net
18.12.2017